Elokuu päättyvine lomineen ja alkavine lukuvuosineen on uusien alkujen kuningatar. Ja kukapa ei rakastaisi uusia alkuja? Ne rohkaisevat tarttumaan toimeen, kokeilemaan, yrittämään uudelleen ja toteuttamaan unelmansa – tavalla tai toisella kasvamaan. Sitä paitsi tauon jälkeen olo on paitsi virkeä, myös kaiken kaikkiaan levollisempi. Olisi hienoa, jos onnistuisimme säilyttämään osan kesäloman lämmöstä ja pehmeydestä kaiken tuon uuden tarmon rinnalla.
Ja miksi ihmeessä emme niin tekisi? Kun palaamme koululuokkiin, luentosaleihin, työpaikoille, pukukoppeihin, pelikentille ja taloyhtiön kokouksiin, kohdataan toisemme lempeydellä. Ollaan ystävällisiä ja kunnioitetaan kaveria. Muistetaan, että jokaisella on omat taakkansa kannettavana ja muistutetaan siitä tarvittaessa muitakin. Puolustetaan heikompaa ja annetaan jokaiselle tilaa (niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti).
Vietäpä hetki pohtien, ketä ihmisiä sinä muistat suurimmalla lämmöllä? Todennäköisesti he olivat sinua kohtaan erityisen hyväsydämisiä. Mikset sinä voisi olla syy, jonka vuoksi toinen tuntee olonsa tervetulleeksi, nähdyksi, kuulluksi, tuetuksi ja riittäväksi?
Ihmiset ovat huonoja muistamaan sanoja tai edes tekoja. Mutta tunteet, ne jättävät jäljen. Etkö mieluummin lisäisi maailmaan ystävällisyyttä kuin välinpitämättömyyttä, solidaarisuutta kuin ilkeyttä, lämpöä kuin kylmyyttä? Mitä enemmän keskitymme rakentamaan hajottamisen sijaan ja mitä enemmän puhumme yhden puolesta kuin toista vastaan, sitä paremmin me kaikki voimme.
Älä pelkää lempeyttä, sitä että se muka saa sinut näyttämään heikolta. Ajattelepa tokaluokkalaista, joka pyytää uuden koulukaverin viereensä istumaan ruokatunnilla – vaikuttaako hän heikoilta? Totuus on päinvastainen. Kovassa maailmassa pehmeys vaatii rohkeutta ja vahvaa itsetuntoa. Ja vaikka lempeys on aseista järein, se saa meidät tuntemaan olomme kevyeksi kuin lintu.