Hei! Ilmainen toimitus kaikkiin yli 40 €:n tilauksiin.

Ajatuksia mokaamisesta

Tiesitkö, että lokakuussa vietettiin kansainvälistä epäonnistumisen päivää? Emme mekään. Vaikuttaa siltä, ettei teemapäivä ole saanut kauheasti huomiota enää viime vuosina. Mikä harmi! 

Epäonnistumisista puhumiselle ja mokailun normalisoinnille on huutava pula. Jos muistaisimme, että jokaisella menee päin mäntyä säännöllisesti ja vähän väliä, lisäisi se ymmärrystä ja inhimillisyyttä suhtautumiseemme ja kenties kohtelisimme itseämme ja toisiamme astetta armollisemmin. 

Möhliminen tuntuu toki kammottavalta, sillä siihen liittyy usein häpeää. Stailatut instafeedit ja median rakastamat menestyjätarinat piirtävät harhaisen kuvan kiiltokuvaelämästä, jota ei yksinkertaisesti ole olemassa. Juhlapäivä mokailulle olisikin oiva mahdollisuus jokaiselle – myös niille “menestyjille” – jakaa tarinoita omista harha-askelistaan. Se auttaisi meitä muistamaan, mitä tosielämä on ilman filttereitä.

Sitä paitsi epäonnistumiset ovat usein myös hyvästä. Ensinnäkin niistä voi ottaa opikseen ja muuttaa kurssia. Kun tajuaa, että jokin homma ei toimi, hoksaa myös muuttaa suunnitelmaa. Kenties sinullekin on käynyt joskus onni onnettomuudessa ja myöhemmin huomaat, että loppuviimein kyseessä olikin hyvä juonenkäänne. Ajattelepa asiaa näin: kun kaadut, ei kukaan väitä sinun epäonnistuneen kävelyssä, sillä kompastus tuskin on askelluksesi loppu. Nouset ja jatkat matkaa ja tällä kertaa tiedät, mitä liukas katu kävelyltäsi vaatii.

Sen lisäksi, että muistaisimme möhlimisen olevan ihan tavallista ja jopa hyödyllistä, toivoisimme, että epäonnistumiseen suhtauduttaisiin ennen kaikkea tapahtumana eikä luonteenpiirteenä. Ihminen ei koskaan ole epäonnistunut, vaikka hänen tekonsa eivät olisikaan toimineet kuten piti. Olemme sen verran moninaisia otuksia, että yksittäiset tapahtumat eivät voi määritellä meitä kokonaan. Sanat menestyjä ja luuseri voisikin saman tien vaikka kieltää.

Ymmärrettävästi, epäonnistuminen silti jännittää, jopa pelottaa. Oleellista on, ettei anna epäonnistumisen pelon estää itseään elämästä. Että huomio pelon (Ai sinä taas, no moi.), mutta ei anna sen lamaannuttaa (Tervetuloa mukaan sitten.). Toiminta on tavallaan kuin pelon vasta vasta-aine.

Tai ehkä asiaa voisi ajatella nurin päin: voisiko pelon tarkoitus sittenkin ollakin kannustaa sinua tarttumaan toimeen? Miksi ihmeessä se muuten ilmaantuisi alinomaan paikalle?

❤ Hanna & Heidi