Viime aikoina olemme pohtineet kehujen vastaanottamista. Miksi se on niin monelle vaikeaa? Itsekin usein sorrumme vähättelemään ylistäviä sanoja (“Tämä nyt vain on tällainen.”, “Se oli vain tuuria.”, “Ei se nyt ollut mitään verrattuna asiaan X.” jne.).
Tuntuu, että on helpompaa takertua kurjuuteen ja ohittaa tarjolla oleva hyvä. Monesti emme edes noteeraa asioiden myönteisiä puolia, kun meillä on niin kiire alleviivata kaikkea ikävää. Kielteinen palaute kivettyy mieliimme, kehut valuvat unholaan saman tien ja alamme ennakoida surkeutta. Pessimisti ei pety!
Itsesuojelun nimissä asetumme valmiustilaan uutta pettymystä odotellen. Kaiken varalta. Kuin nukkuisimme toinen silmä auki, olettaen pahinta. Tai jopa kiduttaen itseämme jo etukäteen jostain uumoilemastamme tulevaisuuden epäonnesta. Kuvittelemme kai harhaisesti, että surkeuteen valmistautuminen tekee siitä vähemmän kivuliasta.
Todellisuudessa ennakkoankeilu on vain takuu siitä, että olo on kurja kaiken aikaa ja tulee käyttäneeksi valtavan määrän energiaa toteutumattomien asioiden murehtimiseen. Synkkien lasien takaa* olemassa olevaa hyvää – sitä joka on todellista ja tarjolla tässä ja nyt – harvemmin edes tunnistaa.
Mutta siinä sitä hyvää on, edessäsi ja vierelläsi, juuri nyt. Kauniina sanoina, hymynä, valmiina ateriana, myönteisenä palautteena, pölyt huuhtovana sateena, onnistumisena, valona pitkän pimeän jälkeen, versona, rahkapullana, ystävän näkemisenä, minä lie isona tai pienenä onnen kantamoisena. Ota se vastaan ja vello siinä edes hetki.
Sillä kamalia asioita tapahtuu väistämättä, ja vielä sellaisia joita et edes osannut odottaa. Sellaista on elämä. Mutta hyvän hyväksyminen on voimakasta. Se muistuttaa meitä huomaamaan asioiden suotuisat puolet, tiedostamaan ilon aiheet ja antamaan niille tilaa. Pienin askelin se ohjaa kohti onnea. Ja silloin ne ikävätkään asiat eivät tunnu niin musertavilta.
Mitä hyvää sinä vaalit tänään?
* Kirkkaan kevätauringon alla tummat lasit ovat kieltämättä välillä kyllä ihan paikallaan. Oletko jo tutustunut aurinkolasiuutuuksiimme?