Ilmainen toimitus yli 40 €:n tilauksiin.

Liity Club Cailapiin, saat –20 % alennusta tilauksestasi.

Syksyn viisautta

Niinhän siinä taas kävi: ruska tuli ja meni ja nyt valtaosa puista on enää paljaita rankoja. Tuntuu, että aika vilistää, emmekä pysy perässä. Ruska, lumi, kirsikan kukat ja milloin mikäkin yllättää joka vuosi ja aina uudestaan. Harvoin ehdimme oikein nautiskella ennen kuin vaihe on jo ohi.

Luonto on meitä huomattavasti parempi antautumaan hetkeen ja päästämään irti. Joki se vain virtaa ja muuttuu mennessään. Mutta me tapaamme napata siitä kuvan ja kuvitella tuon hetken, kuvakulman ja rajauksen kuvastavan totuutta. Vaikka kyseessä olisi myrskysää. Luonto antaa virrata ja me takerrumme. Emmekä vain vuodenaikoihin. Kannammehan kaikenlaista mukanamme, loukkaantumisia ja pettymyksiä, pahimmillaan jopa vuosikymmeniä.

Nuo taakat ovat raskaita ja kuluttavia, sen on jo tiedekin osoittanut. Vaikka kulttuurimme tuntuu pitävän anteeksi antamista heikkoutena tai alistumisena, jonkinlaisena vallasta luopumisena ja tappiona, tutkimus toisensa jälkeen puoltaa armollisuutta. Anteeksiannon on osoitettu mm. parantavan unen laatua ja kolesteroliarvoja sekä vähentävän kipuja, verenpainetta, stressiä, ahdistusta ja masennusta. Iän myötä vaikutus vain vahvistuu.

Ja onhan siinä järkeä. Kädet nyrkissä on hankala rakentaa. Taidamme siis itse kärsiä takertuneista tunteista eniten. Kiukun kohde todennäköisesti viettää tuolla jossain elämäänsä tyystin tietämättömänä kaunasta. Kaltoin kohtelu tietysti loukkaa, mutta mitä hyötyä on kiinnittyä pahaan tunteeseen? Käyttäydymmehän itsekin joskus aivan luokattomasti ja todella toivomme, ettei kukaan kantaisi siitä kaunaa.

Ajattele, miten paljon voisimmekaan taakkaamme keventää, jos antaisimme anteeksi, niin itsellemme kuin muille? Ihan omassa rauhassa, vaikka salaa, kertomatta kenellekään. Emme enää antaisi ikivanhojen asioiden vallata meitä. Päättäisimme, että nyt riittää, uutta kohti. Emme pitäisi kynsin hampain kiinni, vaan antaisimme kaunan kellastua ja kuivua käppyräksi, irrota ja liidellä pois. 

Sitä paitsi, kun nyt päästäisi irti, olisi valon palatessa taas tilaa uudelle. Sen puutkin tietävät.

❤ Hanna & Heidi